Sivut

tiistai 10. joulukuuta 2013

Lumen iloja!

Viikonloppuna Hepsu pääsi tutustumaan lumeen todenteolla. Voi sitä riemua! Pikku russelipoika oli paratiisissa. Jokainen lumipallo piti tuhota samantien. Ja mikä onni, että pallot eivät kuitenkaan koskaan loppuneet!


Maanantaina Heppu joutui ensimmäistä kertaa käyttämään fleace-asua, kun oli kylmää ja tuulista. Koiraraukka ei voinut ymmärtää, miksi tälläinen kärsimys täytyy kokea. Kun sain fleacen Hepun päälle, raukka halvaantui samantien. Ulos asti, kun päästiin niin Heppu piiloutui jokaisen puskan ja heinänkorren taakse. Lisäksi yritti vielä ryömimällä saada pukua pois. Voi apua, toivottavasti ei tule kylmää talvea.. Mentiin pelloille, ja vielä kun päästin Hepun vapaaksikin, niin koiruli kipitti ruohontaakse piiloon (eikä meinannut tulla luoksekutsusta paikalle). Tietysti se on hankalaa syödä namia, kun suukin oli halvaantunut. Pikkuhiljaa pellon hajut voitti puvun häpeän, ja oli jopa kivaa :)

Maanantaina treenasimme vielä bh-kokeen kaupunkiosiota koirien ohituksen osalta. Paikalla oli kolme erilaista häiriökoiraa. Heppu ohitti kaikki kiltisti tuijottamalla mua silmiin. Ainoa ongelma oli, kun kaikki kolme koiraa käveli heti meidän perässä. Eipä tämä tosiaan hirveästi ylimääräistä harjotusta kaipaa, kun lenkillä aina harjoitellaan. Treeneistä tuleekin nyt vähän taukoa. Agilityä on vielä ensi viikolla, mutta muuten ollaan jo joulutauolla. Tehdään varmasti kuitenkin kotona omia treenejä. Ja ehkä keksitään jotain kivoja uusia temppujakin!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Hepun poikamiesviikko ja joulumätsäri

Olin viime viikon työmatkalla, joten pojat jäivät keskenään kotiin. Tomia taisi hiukan jännittää, kun koko viikonlopun ennen reissua paasasin, että vesi pitää muistaa vaihtaa, ja ruokaa ei saa unohtaa.. Lisäksi vielä varmistin, että kasvistätin numero varmasti löytyisi, jos jotain ongelmia tulisi. Oikeasti minua jännitti, kuinka iso ikävä minun Heppu tulisi. Pojilla meni viikko mainiosti. Puolessa välissä viikkoa tuli kuva tyytyväisestä hauvasta. Ikävä oli kova, joten oli ihana tulla perjantaina kotiin murusten luo. Heppu näytti omaa intoaan puremalla mun käsiä..

Perjantain-iltana lähdimme vielä koirakeitaan joulumätsäriin. Menimme yhdessä Yoda-russelin kanssa. Paikalla oli todella paljon porukkaa eikä tilaa ollut kauheasti. Mahduimme kuitenkin yhteen nurkkaan. Alkukehät olivat ihan sekaisin pieniä ja isoja koiria sekä aikuisia ja pentua. Alkukehästä pääsi sitten jatkoon erilaisiin katekorioihin: paras pää, paras turkki, paras ilme, paras yhteistyö, paras esittäjä, tonttutytön suosikki ja koirakeitaan kaunein koira. Me päästiin paras ilme jatkokehään. Heppu esiintyi tosi mallikkaasti. Se seisoi oikein nätisti pitkiäkin aikoja. Pöydälläkin meni ihan hyvin, vähän hampaiden tarkastusta vastusteli. Jatkokehässä ei sitten päästy neljän parhaan joukkoon, vaikka selvästi tuomarit kävi kiistelyä meidän ja viereisen corgin välillä. Minusta oli ihanaa nähdä kuinka meidän yhteistyö on kehittynyt, ja Hepulla tuntui olevan hauskaa (kellä nyt ei olisi, kun nakkia tulee ihan vaan kun seisoo). Yoda pärjäsi hienosti voittamalla tittelin tonttutytön suosikki. Hauska ilta, ja poju oli ihan poikki, kun päästiin kotiin.





Maanantaina päästiin taas treenien makuun. Vuorossa oli bh-kokeen kaupunkiosion treeni. Mentiin uuteen ympäristöön, missä harjoiteltiin koiran ohitusta, auton pysähtymistä kohdalle ja kaupaneteen jääntiä. Koiran ohitus oli ainut, missä oli vähän ongelmia. Heppu tosin tajusi äkkiä, että nyt ollaan treenaamassa, eikä enään välittänyt koirasta. Onneksi koiranohitusharjoituksia tulee joka päivä.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Viikon pääpuhailut

Valjaiden käyttöharjoitukset ovat edenneet seuraavalle tasolle; Heppu työntää pään jo itse valjaiden läpi. Hurraa! Miten tähän on päädytty? Olemme siis olleet johdonmukaisia siitä, että lenkille ei mennä ilman valjaita (pantaa käytetään vaan treeneissä). Ja sain hyvän vinkin naksuttimen käytöstä opettelussa. Naksutin ei ollut juuri käsien ulottuvissa, mutta otin namit ja "hyvä"-sanan käyttöön. Valjaat minun kädessä, hyvä&nami, valjaat lähemmäs Heppua, h&n, valjaat koskettaa, h&n, valjaat osuu kunnolla, h&n, valjaat lähestyy naamaa, h&n, valjaat sujahtaa läpi, h&n ja valjaat kiinni, h&n. Aika pikaseen olen vähentänyt välivaiheita; nyt palkka enään valjaat näkyy, pää läpi ja valjaat kiinni. Voiton puolella siis. Ja mikä parasta, Heppu tulee taas innokkaasti eteiseen.

Keskiviikkona myös innostuin vähän trimmailemaan. En ollut vielä testannut sormitutteja, nyt kokeilin. Mielettömän kätevät! Trimmasin selkää ja aloitin päätä. On Hepullakin mukavampaa, kun silmien edessä ei taas ole karvoja. Kuvittelin, että karvasta ei vielä kauheasti irtoa, kun käsillä oli kokeillut. Väärässä olin, tuteilla lähti hyvin! Karvaa irtosi paljon.  Täytyy tänään vielä tehdä pää loppuun ja ehkä jalat. Mahasta ja hännästä Heppu oli aika arka. Täytyy varmaan ostaa ohennussakset näitä varten. Oli yllättävän mukavaa puuhaa, aika vaan loppui kesken (ja Hepun kärsivällisyys).

Trimmauksesta olikin kiva jatkaa agitreeneihin. Heppu oli vielä lenkin jälkeenkin täynnä energiaa ja vähän kiukkuinenkin. Otin kuitenkin Hepun häkin halliin sisään. Virhe, voi taivas sitä ulvomista. Ei meinannut hiljentyä millään, sitkeä sissi. Uutena asiana oli ohjaustekniikkaa. Olen jo tietysti unohtant tekniikan nimen :). Ideana kuitenkin se, että ohjataan koira esteelle ja sitten vaihdetaan itse puolta koiran takaa. Heppu ei pelkää irrota, joten minkäänlaista ongelmaa ei ollut; hypyt menee tosi nätisti ja suoraan palkalle. Tehtiin kolmen hypyn sarjan, jossa viimeisessä vaihdettiin puolta. Kun mentiin Hepun kanssa radalle, niin Heppu kävi ensin tekemässä esteet pariin kertaan ja sitten tuli kiltisti odottamaan lupaa lähteä. Heppu pysyy lähes varmasti lähdössä paikallaan kunhan sen ensin saa sinne :). Lisäksi jatkettiin edelliskerralla aloitettuja kontaktiharjoituksia. Heppu oli edennyt valtavasti, vaikka ei oltukaan treenattu kertaakaan. Heppu oli selkeästi miettinyt jutskia :). Lisäksi itsenäisesti harjoiteltiin vielä esteiden edessä pysymistä. Heppu pysyi tosi hyvin, jee!

Perjantaina oli viimeiset toko MT0-kurssin treenit. Haikeat fiilikset. On ollut todella hyvä kurssi meille. Minun ja Hepun yhteistyö on kehittynyt hirveästi. Heppu edelleen hastelee, mutta saattaa kesken hajujenkin kuunnella. Heppu ottaa hyvin kontaktia, ja haasteellinen seuraamiseenlähteminenkin alkaa useimmin sujua. Viimeisen kerran teema oli kisaomainen harkka ja omat ongelmat. Paikkamakuussa viereinen koira lähti Heppua päin, joten myös Heppu lähti liikkeelle. Sen jälkeen ei enään oikein pysynyt paikallaan. Taas lähdettiin ryömimään mua kohti, pläh. No tehtiin vielä lopuksi uudestaan ja se meni sitten tosi hyvin. Seuraaminen oli Hepulta ihan hyvä, mä sen sijaan korjasin Hepun perusasentoja siirtymällä askeleen Heppua kohti, taas tajuamatta sitä. Taas itselle yksi asia muistettavaksi. Jäävistä tehtiin seisominen. Ensimmäisellä yrityksellä haistelua, toinen oli jo paljon parempi. Ainoa ongelma oli, kun palasin Hepun luo, niin se väisti mua, pysyi kyllä seisomassa. Hypyssä sama ongelma, muuten hyvä. Luoksetulo oli kuulema täysikymppi, jee! Omana ongelmana kyselin haistelemisesta. Yhdeksi hyväksi vinkiksi sain, että metallipurkkiin pikkukiviä ja sitten kun Heppu haistelee, niin joku toinen heiluttaa purkkia, ja kun Heppu kääntyy katsomaan minua, niin kehun hirveästi. Muutenkin kuulema voisimme siirtyä enemmän siihen, että kehun/palkkaan, kun Heppu ottaa itse kontaktia. Seuraava haku HSKH:n kursseille alkaa joulukuussa kurssit alkavat sitten tammikuun lopussa tai myöhemmin. Voimme hakea seuraavalle tasolle, jippii.

Harmikseni, en oikein löytänyt joulukuulle mitään toko-kurssia. Tammikuun alkusta menemme koirakoulu toko-luokan tokon jatkokurssille. Ainakin on joku kurssi tulossa, toivottavasti on hyvä. Hallipaikkoja taitaa olla aika vähän, kun sisällä olevia kursseja on niin vaikea löytää. Ennen kuin päästää osallistumaan oikeaan kokeeseen, niin täytyy saada tuo paikkamakuu uudestaan kuntoon ja sitten seisomisen varmuus. Seisomista on onneksi helppo harjoitella kotona. Ja nyt kun joulukuu menee tokon osalta kotitreeneissä, niin olemme aloittanaat noudon harjoittelemisen kapulalla ja kaukojen treenit.

Mulla ei ole mitään kuvia tältä viikolta, mutta laitan pitkän jutun päätteeksi jotain vanhoja kuvia.
Heppu saunoo.

Heppu 3viikkoa, kun käytiin ensimmäistä kertaa katsomassa.

Heppu 8 viikkoa, matkalla omaan kotiin.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Viikonloppu kuvina

Perjantaina tokoiltiin normaaliin tapaan, valitettavasti toisiksi viimeistä kertaa. Harjoiteltiin jäävistä seisomista. Hepulla meni taas tosi hyvin, kun se jaksoi keskittyä. Haistelu on edelleen suurin haaste, varsinkin kun sitä tapahtuu joka välissä. Esimerkiksi luoksetulossa, kun lähden kävelemään poispäin, niin Heppu pysyy kyllä paikallaa, mutta haistelee ympäristöään. Kun käännyn, niin poika näyttää oikein terävältä ja tulee innokkaasta luokse. Ensi kerralla on omat ongelmat aiheena, niin ajattelin ottaa tämän haisteluasian. Se kuitenkin häiritsee kaikkia liikkeitä. Suurin ongelma siis: kuinka teen itsestäni kiinnostavamman/yllättävämmän kuin ympäristön uudet hajut? Ideoita?



Viikonloppuna puuhattiin kaikkea kivaa. Käytiin maalla ja mökillä sekä sunnuntaina kuokittiin Wauhtitytön Queen-pentueen pentutreffejä (pentue on syntynyt kuukautta ennen Heppua). Mökillä oli kivaa vielä käydä uimassa ja kaivaa rantaan kuoppaa. Pentutreffeillä juostiin pellolla hurjassa myrskyssä. Ja lopuksi taisteltiin kepistä Odyn kanssa.






torstai 14. marraskuuta 2013

Onnistuneet treenit ulkona!

Keskiviikkona oli bh treenit täynnä onnistumisia. Heppu ei aluksi oikein taas muistanut, että ulkonakin voi treenata, ja maahanmeno ulkona on ollut hirveä ongelma. Sitten kun päästiin vauhtiin, niin innosta ei meinannut tulla loppua. Ensin tehtiin seuraamista erilaisilla käännöksillä ja vauhdeilla; yllättäen molemmilla oli hirmu kivaa. Kehuin Heppua todella vuolaasti, ja poju oli niin ylpeä itsestään. Todettiin, että voidaan tehdä lisäksi vähän tokoa, ettei meni pelkän seuraamisen harjoitteluksi. Jäävistä tehtiin seisomista. Pelkkiä onnistumisia (mistä näitä nyt pukkaa?). Ja Hepustakin oli kivaa; se jäi häntä heiluen seisomaan. Lopuksi vielä vauhdikkaita luoksetuloja. Kun oli ollut noin onnistuneet treenit, niin tein muutaman ihan lyhyen paikkamakuun, ja hirvittävän iso palkka. Huisin hauskaa, kun menee hyvin!

Maanantai-iltana oltiin Ody ja Yoda russeleilen kanssa lenkkeilemässä. Kotona oli vähän väsy poika, taisi nähdä hyviä unia.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Eka möllitoko

Sunnuntaina starttasimme Veikkolaan ihka ekoihin möllitokoihin. Olin ilmottautunut mölliluokkaa, kun ajattelin, että parempi aloittaa kevyesti. Kyllä aamulla jännitti. Perjantaina oli viimeiset treenit ennen mölliä. Kaikki meni aikalailla putkeen; Heppu teki melkein täydellisen liikkeestä maahan. Hyppykin onnistui kohtuu hyvin, vaikka ensimmäisellä kerralla Heppu nuuhki esteen ennen hyppyä. Oli siis hyvät fiilikset sunnuntaille.

Ensin oli tietysti paikkamakuu, oltiin ensimmäisessä ryhmässä. Katselin, että ympärillä olevat koirat vaikuttivat rauhallisilta ja tuomari sanoi, että voi pitää hihnoista kiinni joten ajattelin, että tuskin mitään pääsee tapahtumaan. Olin kuitenkin väärässä, kahden koiran päästä meistä lähti novasgotin noutaja päin Heppua. Onneksi mitään ei sattunut, mutta ei varmasti helpota Hepun sivulle vilkuilua. Otettiin paikkamakuu uudestaan, ja Heppu jäi hyvillä mielin maahan, vähän vinoon asentoon. Heppu nousi korjaamaan asennon itsekseen :). Pisteitä 7, vähennys vinosta asennosta ja ylösnousemisesta. Toivottavasti tästä ei jäänyt mitään Hepulle hampaan koloon. Fiilis ei tässä vaiheessa ollut parhain, kun en käsitä, miksi ei voinut pitää koiraa hihnasta, kun se oli sallittua.

Hieno sivu!



Huolimatta huonosta alusta mentiin innolla yksilö suoritukseen. Taluttimessa seuraaminen meni aluksi pelkäksi haisteluksi, ja minä pidin hihnaa liian tiukalla. Mutta lopussa meni jo tosi hyvin. Alku aina vaikeaa vai kuinka? Pisteitä 6. Harmitti, kun loppu meni niin hyvin. Treeniä, treeniä ja treeniä. Liikkeestä maahan meni hyvin, 8 pistettä. Ei saatu mitään kommentteja, joten vaikea sanoa, mistä pari pistettä meni. Olin itse tyytyväinen. Luoksetulo alkoi pienellä hihnasäädöllä; Heppu onnistui kieputtamaan hihnan takajalan ympäri. Kun tästä selvittiin, Heppu jäi istumaan. Kuitenkin minun kävellessä Hepun pepa nousi ylös ja Hepsu jäi haistelemaan seisovilleen. Ajatus oli, että voi apua, nyt se ei varmaan tule. Ihmeekseni käsky "Heppu sivu" toimi! Pisteitä 7, tilanteeseen nähden hyvä. Netti-ilmoituksen mukaan piti olla vielä hyppy, mutta ei sitten ollukkaan. Tehtiin kuitenkin hyppy (kun annettiin mahdollisuus) ja se meni paremmin kuin koskaan ennen, jeh! Luoksepäästävyys 10, eli yhteensä 80/110. Kun skaalasin sen 200 pisteeseen, oli tulos 145/200 eli 2. tulos. Hyvä me! Nyt vaan lisää treeniä!

Välillä palkkaa

torstai 7. marraskuuta 2013

Valjaiden käyttöharjoituksia ja agilitya


Sunnuntaina alkoi valjaiden käyttöharjoitukset. Tähän asti on käytetty kävelylenkeillä pantaa, mutta koska juoksuun tarvitaan joka tapauksessa valjaat, niin niidenkin käyttö on harjoiteltava. Meillähän nämä jutut eivät suju helpolla. Ensimmäinen kerta meni ihan ok, Heppu tuli mukana eteiseen eikä tajunnut, että nyt tuli valjaat. Seuraava kerta ei ollutkaan enään yhtä yksinkertainen, Heppu muisti taas, että hänhän voi kipittää karkuun. Nyt sitten taas napataan koiruli kainaloon ja pistetään valjaat niskaan. Toivottavasti ei tarvitse montaa kuukautta jatkaa ennen kuin jääräpää luovuttaa...

Tällä viikolla oli taas agilitya. Aloitimme kontakti esteen harjoittelun ja kertasimme pituushyppyä. Onneksi olimme harjoitelleet namikipon, koska siitä oli todella paljon hyötyä; Heppu näkee sen kaukaa ja se motivoi sekä rauhoittaa menoa. Ensin teimme puomilla kontakti harjoituksia aloittaen lopusta. Eli koira hyppää esteen vierestä suoraan kontaktialueelle, kävelee muutaman askeleen ja jää paikalleen takajalat kontaktilla ja etujalat maassa. Namikippoon oli helppo syöttää lisää nameja ja Heppu pysyi hyvin kontaktilla. Lisää harjoitusta täytyy kuitenkin käydä tekemässä, että saa vähennettyä palkkaus frekvenssiä. Pituushyppyä tehtiin ensin yksinään ja sitten aidan ja pituuden sarjana. Oikealta ohjatessa Heppu viiletti suoraan namikipolle esteiden yli, mutta vasemmalta puolella ollessaan halusi ottaa kontaktia (taitaa toko vähän näkyä :) ). Vasenkin onnistui, kun lähdin vasta vähän Hepun jälkeen mukaan. Kivat treenit ja Heppu jaksoi hyvin. Täytyy yrittää keritä vähän itsenäisesti treenaamaan tota kontaktia.

Hepulla oli muutenkin hauska keskiviikko, kun pääsi osallistumaan kotipuuhiin. Iltapäivällä oli ylläri hommana Tomin kanssa polkupyörän takakumin vaihto. Jos sisäkumissa ei ollut reikää valmiiksi, niin sen käsittelyn jälkeen ainakin oli. Mutta kyllä oli kivaa; uudet lelut pihalla toivat hupia pitkäksi aikaa. Tässä kait pitäisi olla varovainen, ettei innostu puhkomaan ehjiä renkaita :). Toinen uusi hauska leikki oli ryömiä mun ali, kun tein lankkuvatsaa. Lisää myös itselle jännitystä, ettei vaan rojahda alas juuri, kun koira on alla. Siellä tuntui olevan myös mukava paikka syödä luuta.