Sivut

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen ratatreeni agilityssä

Viime viikolla teimme agilitytreeneissä ensimmäisen ratatreenin 11 esteen radalla (hyppyjä ja putkia). Oli todella hauskaa päästä kokeilemaan. Ensimmäiset ajatukset oli, että miten radan muistaa ja sitten, että mitenhän tämän ohjaisi. Muistaminen oli yllättävän helppoa. Ohjaamisen miettiminen sitten vähän vaikeampaa. Ensimmäisellä yrittämällä ohjaaminen meni muutamissa kohdissa vähän säätämiseksi; en ohjannut Heppua tarpeeksi pitkälle putkiin, joten koiruli pujahti menopäästä myös pihalle ja hypyn takaa kierrättämisessä olin liian hidas ja Heppu joutui odottelemaan mua. Toisella yrittämällä menikin sitten tosi hyvin. Heppu oli oikein mallikas agilitykoiruli. Ohjaaminenkin onnistu suhteellisen hyvin. Molemmilla oli tosi hauskaa! Agility on ihan parasta!

Agilityyn liittyen meillä on menossa keppien opettelu. Päästiin HSKH:n järjestämällä 2x2 kepit-kurssille. Metodi tuntuu Hepulle ihan toimivalta. Heppu tajusi nopeasti, mistä hommassa on kyse. Ollaan nyt edetty 2 keppipariin, jotka ovat 1-7 asennossa. Alussa Hepulla oli vähän keskittymisongelmia, mutta nyt on lyhennetty treenit niin lyhyiksi, ettei tätä ole enään esiintynyt. Itsellekin on ollut ihan opettavaa yrittää heittää palkka oikeaan suuntaan :)

Tokorintamalla on ollut todella vaihtelevaa. Välillä treeneissä Heppu ei viitsi tehdä mitään ja joskus taas mennään ihan täpöllä. Olen kuitenkin onnistunut löytämään etupalkkauksen. Se tuntuu toimivan Hepulle hyvin, ainakin kotona. Sillä sain vihdoinkin Hepun seisomaan paikallaan ilman mun vilkuilua ja ennakointia jäävässä. Nyt pitäisi vielä saada kitkettyä pois käteen hyppiminen ja se, että Heppu tarjoaa maahanmenoa, kun odotellaan luoksepäästävyydessä omaa vuoroa. Sitten vaan kokeeseen.. Olen kyllä onnistunut kasaamaan aikamoisen koejännityksen. Nyt on jo vähän sellainen fiilis, nyt vaan menoksi, ettei jännitys kasva lisää. Sitten, jos ekalla kerralla mokataan, niin sitten mokataan; seuraava kerta menee sitten paremmin :).

Muutama agikuva aurinkoisen kevätpäivän ulkotreenailuista.


torstai 13. maaliskuuta 2014

Elämää Murkun kanssa

Hetki on vierähtänyt edellisestä tekstistä. Viime viikolla pääsimme taas treenien makuun (minun parin viikon reissun jälkeen). Heppu olisi kovasti ollut lähdössä mukaan reissuun.


Treenitauko taitaa välillä tehdä Hepulle hyvää. Viime keskiviikon tokotreeneissä oli parasta kontaktia koskaan. Tämä oli suuri yllätys, kun reissuni jälkeen Heppu ei kotona totellut/kuunnellut mua ollenkaan. Tervetuloa kotiin oli vasten hyppimistä hampaat edellä. Lenkit on ollut hirveää tappelua (reissun jälkeen ja osittain vieläkin), joten siis odotukset treeneihin ei ollut kauhean kummoset. Ilmeisesti Hepun treeni-innostus oli kahdessa viikossa kasvanut niin paljon, että ei viitsinyt siellä mököttää mulle. Tokossa tehtiin jääviä liikkeitä. Heppu oli tosi hyvä! Tosiaan täydellinen kontakti ja kuunteli käskyt hyvin. Paikkamakuukin lopussa oli jo ihan ok. Pysyi paikaillaa ilman ryömimistä. Tokosta on periaatteessa ihan hyvä fiilis, mutta en sitten kuitenkaan uskalla vielä maaliskuunlopun kokeeseen ilmottautua, kun jännittää, miten Heppu jaksaa tehdä kaikki liikkeet ilman palkkaa. Katsellaan, ehkä jo huhtikuussa.

Viime keskiviikkona päästiin vielä korvaamaan väliin jäänyttä agility kertaa. Heppu oli jo tosin vähän väsynyt tokosta, mutta mulle oli tärkeää vielä päästä harjoittelemaan valssia. Tehtiin Hepun kanssa vaan lyhyitä pätkiä. Mulle toi ohjaaminen on tosi vaikeaa. Menee aina ensimmäinen kerta koiran kanssa hahmottaessa. Heppu oli muuten ihan menossa, mutta jostain syystä putki tuotti vaikeuksia. Sama ongelma jatkui tämän viikon treeneissä. Putkea täytyy mennä vahvistamaan nyt, kun pääsee ulos jo treenaamaan. A-este taas oli ihan Hepun suosikki niin viime viikolla kuin tälläkin viikolla. Tämän viikon suurin ongelma oli Hepun kierrokset. Se kävi ihan punaisilla hiilillä: joka kerta kun jätin sen odottamaan, niin se lähti mun perään ja komensi räksyttämällä ja hyppimällä. Muutenkin on nyt aikamoinen murkku päällä. Heti, kun jokin ei mene mielen mukaan, niin haukkuminen ja hyppiminen iskee päälle. Tämähän ei tietenkään katso aikaa tai paikkaa, vaan kotona räksytetään mahdollisimman myöhään illalla ja taas lenkillä silloin kun on mahdollisimman paljon ihmisiä liikenteessä. Eipä sitä auta muu kuin katsella taivaisiin ja odotella. Onneksi äijä-kohtaukset ei kestä kauhean pitkään.

Toko ja agilityn lisäksi kävimme kokeilemassa Turussa rally-tokoa. Hepulla ja 9 muulla russelilla oli oikein hauskaa. Laji vaikuttu oikein mukavalta. Päästiin heti kokeilemaan helppoa rataakin. Lisäksi liikkeet oli hyviä kotona harjoiteltaviksikin. Varsinkin peruuttaen minun kiertämisestä tuli meidän uusi harjoituksen kohde. Kiitos Stinalle järjestämisestä! Toivottavasti kesällä päästäisiin rally-tokon alkeiskurssille. 

Heppu juhli 1vee synttäreitä nakkiraejuustokakulla 23.2.


perjantai 7. helmikuuta 2014

Yhteys löytynyt

Tuntuu kuin olisimme Hepun kanssa löytäneet seuraavan asteen yhteyden. Yskän takia tuli taas treenitaukoa, mutta keskiviikkona päästiin taas vauhtiin tokotreeneissä. Treenattiin paikkista ja seukkua. Paikkiksessa oli aluksi taas ryömimisongelmia, mutta kun tehtiin lyhyitä "minä kierrän Heppua"-harjoituksia, niin rupesi taas ote löytymään. Heppu oli koko ajan tiiviisti mukana. Seuraamiset meni todella mallikkaasta. Pikkasen Heppu jää taakse, mutta pysyy samassa kohtaa koko ajan. Itselle on vähän haastavaa, kun pieni koira jää taka-alalle, niin kun katsoo itse eteen, ei koiraa näe ollenkaan. Muutamia uusia treeni-ideoita saatiin. Kouluttajan mielestä voidaan vielä jatkaa pallolla palkkaamista lyhyiden pätkien jälkeen. Sillä voisi saada Hepun vähän eteenpäin. Lisäksi harjoiteltiin askelia sivulle. Ne olikin sitten todella haastavia, mutta Heppu yritti kovasti. Näitä on todella helppo harjoitella kotona, ja niissä koira oppii hahmottamaan itseään. Näitä ja paikkista nyt sitten treenaillaan kotona. Pääsen varmasti kohta jo vähän tökkimään Heppua :). Parasta treeneissä oli kuitenkin meidän uusi yhteys. Kouluttajakin sanoi, että Heppu oli kuin eri koira. Heppu tuijotti mua intensiivisesti koko treenin ajan asenteella "mitätehäämitätehäämitätehää??". Paras Heppu!

Keskiviikkona käytiin myös trimmissä. Kokonaiset kolme tuntiahan siellä taas meni kunnes koira löytyi karvojen seasta. Heppu oli jo paljon kiltimpi kuin ensimmäisellä kerralla. Muutamia kertoa Heppu yritti näykätä ja muutaman kerran näytti hampaita, mutta sitten alistui kohtaloonsa. Upea koirahan sieltä tuli esiin.


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Yskä tuli kylään

Lauantaiaamuyöstä herättiin Hepun hirvittäviin yskäkohtauksiin. Kuunneltiin ensin, että meinaako se tukehtua jonhonkin, mutta  ei onneksi. Kenenkään nukkumisesta ei tullut mitään. Poloinen on saanut yskän jostakin. Lauantaipäivä menikin sitten Heppu-potilaalta vällyjen välissä. Viime yö ja tämä päivä on onneksi olleet jo parempia. Nyt kuitenkin otetaan paranemisen kannalta tuleva viikko eli rentouttava viikko edessä :)




lauantai 18. tammikuuta 2014

Harkkatoko

Tänään oltiin harkkatokossa, mölliluokassa. Mölliluokka oli hiukan helpotettu alokasluokka, missä palkita sai liikkeiden välisää. Liikkeen aikana namit piti olla taskussa. Saimme hienot 179/200 pistettä! Luoksepäästävyys oli Hepulle helppo 10p. Paikkamakuu oli minuutin mittainen, noin puolessa välissä Heppu lähti hitaasti ryömimään mua kohti, tosin kiltisti maha maassa :) 8p. Yksilöliikkeitä päästiin suorittamaan toisena. Ensimmäisenä oli seuraaminen kytkettynä. Heppu jäi vähän jälkeen, mutta tuli kuitenkin kohtuu kontaktissa, kunnes kesken liikkeen pysähtymisessä päätti jäädä haistelemaan. Kun siinä vähän maanittelin ja hyppelin kuin hullu, niin Heppu sitten innostui uudestaan 8p. Seuraaminen vapaana meni jo paljon paremmin, vähän haahuili omiaan, mutta pääasiassa seurasi innokkaasti 9p. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5p: jäi taas alun seuraamisessa ja kaksoiskäsky maahanmenoon. Luoksetulo 10p, onnistunut suoritus! Liikkeestä seisominen meni seuraamisen osalta jo paremmin, jäi seisomaan hyvin, mutta paluussa ennakoi istumaan nousun 9,5p. Estehypyssä sama ennakointi + kaksoiskäsky 8,5p. Kokonaisvaikutus 10p, meillä on kuulema todella hyvä yhteistyö. Tuo ennakointi jäi vähän harmittamaan, kun ollaan aika paljon sitä treenattu. En myöskään ikinä anna istu käskyä, vaan palkkaan aina seisomaan ja sitten vapautan. Lisäharjoituksia! Koko harkkotokosta jäi kuitenkin todella hyvät fiilikset. Heppu oli innoissaan koko ajan ja se jaksoi keskittyä. Mulla oli myöskin kivaa. Oli kiva, kun arvostelu ei ollut liian tiukkaa, ja tuomari kertoi mistä piste menetykset tulivat. Kiva tapahtuma, kiitos Espoon koirakeskus!



Aamupäivällä käytiin parin tunnin metsälenkillä Bisanjärvellä. Kovasta pakkasesta huolimatta Hepulla oli oikein mukavaa.



Keskiviikkona oli agilitytreenit. Tehtiin taas rataa, missä harjoiteltiin valssia. Heppu oli jotenkin tosi rauhaton ja huonosti keskittyvä. En meinannut aluksi saada minkäänlaista kontaktia; Heppu karkasi kouluttajan luokse, kun näki, että sinnehän se namikippo meni. Ohjaaminen on mulle tosi haastavaa. En vielä oikein osaa arvioida Hepun liikkeen nopeutta, enkä sitä kuinka kaukaa Heppu ohjautuu esteelle. Pikku hiljaa minäkin opin :). Lisäksi otettiin uutena rengas. Heppu kokeili alittaa rengasta ja rengas hajosi; Heppu ei onneksi ollut moksiskaan. Innolla vaan uudestaan renkaaseen. Hyvä rohkea Heppu!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Uusi vuodet ja uudet kujeet?

Uusi vuosi on korkattu agilityllä ja tokolla. Joulutauko teki molemmille todella hyvää. Keskiviikon agility treeneissä tehtiin jo pientä radan pätkää. Treenin tarkoitus oli valssin harjoittelu. Yritin piirtää radan alla olevaan kuvaan. Tuntui itsestä aluksi aika vaikealta, ja pelkäsin, että mitenkähän Heppu menee. Ensin tehtiin pelkkä putki ihan vaan muistin virkistämiseksi ja sitten kaksi ensimmäistä aitaa plus putki. Aluksi en saanut omaa liikettä jatkuvaksi; aina kun liike vähänkin pysähtyi, niin Heppu hyppäsi käteen palkkaa hakemaan. Heppu kyllä meni juuri sinne minne sen ohjasinkin. Hyvä Heppu! Lisää harjoitusta Jenni! Heti, kun sain oman liikkeen jatkuvaksi, meni Heppu koko radan nätisti läpi. Lisäksi vielä puomilla kontakti harjoituksia. Heppu tykkää puomista todella paljon, sinne se olisi menossa koko ajan. Treenien jälkeen koiruli olikin aivan poikki, varsinkin kun auto on huollossa ja meidän piti mennä julkisilla (eli bussilla ja sitten vielä kävelyä 3,5km pysäkiltä Ojankoon).



Tokossa aloitettiin tänään uusi kurssi meille uudessa koirakoulussa. Vähän jo mietin, että onkohan kurssista meille kauheasti hyötyä, kun paikalla on 8 koirakkoa yhdella ohjaajalla. Häiriötreenit on kuitenkin aina hyväksi, ja varmasti täältäkin saadaan uusia vinkkejä. Kouluttaja kyllä vaikutti ihan hyvältä. Tehtiin nyt ensimmäisellä kerralla aika perusjuttuja. Luoksepäästävyyttä, istu ja maahan-käskyjä, seuraamista, paikkamakuuta ja hyppyä. Seuraamista lukuunottamatta kaikki meni tosi hyvin. Heppu jopa välillä taas ihmettili, miten helpolla palkkaa tulee. Seuraamista ja kontaktia harjoiteltiin pujottelemalla muiden koirien läpi. Heppu oli työmoodissa ja ohitteli koirat ilman ongelmaa, mutta taas meidän ainainen ongelma haistelu tuli kuvaan. Eli tosiaan koirista ei välitetty, mutta kaikki muilta pudonneet namit piti imuroida maasta (ja kyllä Heppu saa ruokaa vaikkei sitä aina uskoisikaan). Perusseuraamisessa sama ongelma. Ensi viikolla varmaan menee paremmin, kun halli on tutumpi. Paikkamakuu meni vaihteeksi taas ongelmitta. Oli kiva huomata, ettei ryömiminen mun luoksi ole jäänyt päälle. Alkuolettamuksista huolimatta uskon, että saadaan tästä viiden kerran kurssista jotain irti; jos ei muuta, niin pidetään ainakin hauskaa.

Ilmotin meidät taas möllitokoon 18.1. Nyt päästään sitten tekemään koko alokasluokka, niin että palkata saa liikkeiden välissä. Vähän jännittää, mutta katsellaan.

Heppu löysi joululomalla geokätkön

tiistai 10. joulukuuta 2013

Lumen iloja!

Viikonloppuna Hepsu pääsi tutustumaan lumeen todenteolla. Voi sitä riemua! Pikku russelipoika oli paratiisissa. Jokainen lumipallo piti tuhota samantien. Ja mikä onni, että pallot eivät kuitenkaan koskaan loppuneet!


Maanantaina Heppu joutui ensimmäistä kertaa käyttämään fleace-asua, kun oli kylmää ja tuulista. Koiraraukka ei voinut ymmärtää, miksi tälläinen kärsimys täytyy kokea. Kun sain fleacen Hepun päälle, raukka halvaantui samantien. Ulos asti, kun päästiin niin Heppu piiloutui jokaisen puskan ja heinänkorren taakse. Lisäksi yritti vielä ryömimällä saada pukua pois. Voi apua, toivottavasti ei tule kylmää talvea.. Mentiin pelloille, ja vielä kun päästin Hepun vapaaksikin, niin koiruli kipitti ruohontaakse piiloon (eikä meinannut tulla luoksekutsusta paikalle). Tietysti se on hankalaa syödä namia, kun suukin oli halvaantunut. Pikkuhiljaa pellon hajut voitti puvun häpeän, ja oli jopa kivaa :)

Maanantaina treenasimme vielä bh-kokeen kaupunkiosiota koirien ohituksen osalta. Paikalla oli kolme erilaista häiriökoiraa. Heppu ohitti kaikki kiltisti tuijottamalla mua silmiin. Ainoa ongelma oli, kun kaikki kolme koiraa käveli heti meidän perässä. Eipä tämä tosiaan hirveästi ylimääräistä harjotusta kaipaa, kun lenkillä aina harjoitellaan. Treeneistä tuleekin nyt vähän taukoa. Agilityä on vielä ensi viikolla, mutta muuten ollaan jo joulutauolla. Tehdään varmasti kuitenkin kotona omia treenejä. Ja ehkä keksitään jotain kivoja uusia temppujakin!